|
|
Cristina Andersson esiintyjä,
sopraano, kirjoittaja ESITTELY |
Valmentautumisoppaan
”The WinningHelix – the art of learning
and manifesting your true potential” kirjoittamiseen ovat johtaneet useat
eri polut. Seuraavassa niistä keskeisimmät.
Kasvatustieteen moniottelija
Opettaja
Ura kasvatustieteessä alkoi ammatillisen koulutuksen
piirissä. Cristina on opettanut ammattiin valmistuvia opiskelijoita useissa
kaupallisissa oppilaitoksissa. Opetusaiheina pääasiassa markkinointi,
viestintä ja ilmaisutaito, mutta myös muita aiheita palvellen oppilaitoksen
yllättävissä opetustarpeissa.
Opetustyötä myös Helsingin Yliopiston
koulutuskeskuksessa, aiheena oppiva organisaatio ja muita oppimiseen liittyviä
aiheita.
Cristina valittiin vuonna 1995 Rastorin
tähtikouluttajaksi.
Liikkeenjohdon
konsultti
Yli kymmenen vuoden kokemus pääasiassa Suomalaisen
teollisuuden johdon konsultoinnissa ja koulutuksessa. Asiakkaina monet
perusteollisuuden suurimmista yrityksistä, mutta myös oppilaitoksia,
yhdistyksiä jne. Useat tehtävät ovat vieneet liiketoiminnan ja henkilöstön
kehittämistehtäviin muualle Eurooppaan. Keskeisinä aiheina oppiminen sekä
strateginen liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen.
Mentor ja
valmentaja
Cristinan ohjauksessa on usea yritysjohtaja kehittänyt
työtään ja itseään. Useimmiten tavoitteena on ollut johtajuuden tai yrityksen
kehittäminen sekä kommunikointivalmiuksien parantaminen. Nämä tehtävät ovat
olleet mielenkiintoisia ja syvästi opettavia, koska niissä on usein menty
hyvin syvälle henkilökohtaiseen maailmaan hakemaan muutoksen ja uudistumisen
luovia mahdollisuuksia.
Kirjoittaja
”The WinningHelix” kirjaa on edeltänyt suuri määrä
oppimateriaaleja –monisteita ja muita kirjoituksia. Cristina on myös ollut
jäsen Aikuiskasvatuslehden toimitusneuvostossa. Yhdeksänkymmentä luvun alussa
Cristina oli mukana ryhmässä suomalaisia vaikuttajia. Ryhmän tarkoitus oli
pohtia suuntauksia Suomen strategiseksi kehittämiseksi. Tuloksena oli kirja
”Suomen Strategia”.
Musiikin kokija ja tulkki
Laulaja
Laulu on seurannut Cristinaa jo pitkään, kehittyen
jatkuvasti yhä paremmaksi ja mieluisammaksi.
Cristina on konsertoinut vuodesta 1997 lähtien. Kirjaan liittyvän introspektiivisen
tutkimuksen ansiosta laulutaito on kehittynyt niin pitkälle, että sitä on ollut
mahdollista toteuttaa osittain ammatillisessa mielessä. Cristina on sopraano,
jonka ääni sopii erityisesti Wagneriaanisen ohjelmiston esittämiseen.
Mielilaulettavaa Wagnerin lisäksi ovat mm. Sibelius, Kuula, Strauss.
Musiikin
palveluksessa
Cristina on aktiivinen wagneriaani. Suomen Wagner seuran
jäsen ja mukana laajassa globaalissa wagneriaanien verkostossa.
Solo ry:ssä Cristina oli yhden kauden taiteellisena
johtajana vastuullaan ”Kohtaamisia musiikkiteatterissa” – esityssarja Espoon
Karhusaaren taidekeskuksessa.
Lätkäfani
Cristina on seurannut jääkiekkojoukkue Jokereita
tiiviisti jo pidempään. Parin kauden ajan hän toimitti Jokereiden fanilehteä
saaden siinä ohessa tietoa joukkueen valmentamisesta ja jääkiekkoilijoiden
oppimishaasteista kirjaa varten.
Ikuinen opiskelija
Oppiminen ei koskaan lakkaa. Onneksi sanotaan, että paras
opettaja on se, joka itsekin rakastaa oppimista. Cristinan lukuisat opinnot
käsittävät yliopisto ja muiden perusopintojen lisäksi kouluttautumista mm.
liikkeenjohdossa, strategisessa suunnittelussa, teknologiastrategioissa,
kansantaloudessa, näyttelemisessä, musiikissa, laulussa, runoudessa, taidehistoriassa,
kielissä, aikuisohjauksessa, taideterapioissa.
|
|
Kaikesta edellä esitetystä on jäänyt elämän
matkalaukkuun sellaista ymmärrystä ja tietoa – avoimia kysymyksiäkin -, joka
tuntui tärkeältä jakaa toisten kanssa, avuksi ja iloksi oppimismatkoille.
Tästä tahdosta syntyi kirja, jonka tarkoituksena on auttaa luomaan sellainen
oppimisympäristö, jonka avulla oppija voi kokea yhä enemmän riemua luovasta
ja tuloksellisesta oppimisesta ja hyödyntää kehittyviä taitojaan hänelle
luontaisimmilla tavoilla. |